Rauman Seudun Katulähetys ry:n vuosi ForeAmmatin kanssa. Kuvassa vasemmalta Sanna Malin, UPPO - ulkopuolelta polkuja osaamiseen (ESR) hankkeen projektipäällikkö, Jonna Lehtonen valmentautuja, Heidi Lindroos etsivä nuorisotyöntekijä sekä Kirsi Heino UPPO-hankkeen valmentaja.

Rauman Seudun Katulähetyksen vuosi 2022 ForeAmmatin kanssa

ForeAmmatin käyttöesimerkit / Asiantuntijalle / Työmarkkinat

Rauman Seudun Katulähetys ry:n VALO-valmennus on onnistuneesti hyödyntänyt kuluneen vuoden 2022 ForeAmmattia ilmaiseksi omassa toiminnassaan. RSKL voitti jouluarvontamme 2021. RSKL:llä ei ollut aiemmin käytössään digitaalisia ohjelmistoja, joten lahjamme otettiin ilolla vastaan.

– Meillä oli ollut jo ajatuksena vastaavan ohjelmiston hankinta ja tämä palkinto tipahti mukavasti syliin, RSKL:n palvelutuotantojohtaja Marko Kerola muistelee viime joulun voittofiiliksiä.

Lahjoitamme tänäkin jouluna yhdelle järjestölle, hankkeelle, yhdistykselle tai seuralle ForeAmmatti-palvelun käyttöön vuodeksi! Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 11.12.2022 asti.

ForeAmmatissa tiedot ovat turvassa ja aina käytettävissä

– ForeAmmatti on ollut meille Rauman Seudun Katulähetyksen VALO-valmennuksessa todella käyttökelpoinen ja tarpeellinen työkalu, mikä on tuonut lisäarvoa asiakaskohtaamisiin ja asiakkaiden eteenpäin saattamiseen, summaa Kerola ajatukset ForeAmmatin kanssa vietetystä vuodesta. 

– Ollaan löydetty ForeAmmatista meille ne käyttökelpoisimmat ominaisuudet juuri meidän toiminnan tukemiseksi. ForeAmmatti on meille nyt oikeasti se ohjelmisto, johon me saadaan lisättyä kaikista valmennettavista perustiedot sekä tehtyä asiakasmerkinnät. ForeAmmatin avulla saadaan sähköisesti tiedot myös jaettua työyhteisössä, mikä helpottaa esimerkiksi työkaverin tuuraamista sairastapauksissa ja lisää meidän toiminnan tietosuojaa ja -turvallisuutta, Kerola jatkaa.

ForeAmmatti on ollut meille Rauman Seudun Katulähetyksen VALO-valmennuksessa todella käyttökelpoinen ja tarpeellinen työkalu, mikä on tuonut lisäarvoa asiakaskohtaamisiin ja asiakkaiden eteenpäin saattamiseen

Marko Kerola, RSKL:n palvelutuotantojohtaja

RSKL:ssä on ollut vuoden aikana vaihtuvuutta henkilöstössä ja digitaalisena palveluna ForeAmmatti on auttanut pitämään palvelukokonaisuuksien tiedot tallessa ja yhteisesti hallinnassa. RSKL:n valmennukset on järjestetty ForeAmmatissa eri käyttöympäristöihin, mikä on helpottanut rahoittajille raportoinnissa sekä sisäisessä datan ja asiakasvirtojen seuraamisessa. 

Kerola tarkastaa koneeltaan paljonko RSKL:llä on yhteensä asiakaskäyttäjiä ForeAmmatissa. 

– 216 eri valmennettavaa on helmi-lokakuun välillä lisätty ForeAmmattiin. Siinä on iso määrä dataa, mitä ollaan saatu vietyä järjestelmään. ForeAmmatin avulla ollaan saatu konkretisoitua myös meille itsellemme sitä, miten paljon meillä on asiakkaita eri palveluissa ja kuinka he sijoittuvat valmennuksen aikana sekä sen jälkeen jatkopoluille. Ja valmennettavat pääsevät myös itse näkemään omat tietonsa ForeAmmatissa! 

RSKL:n VALO-valmennuksessa on tällä hetkellä menossa esimerkiksi Nuotti-valmennus 16–29-vuotiaille nuorille, joiden arjen haasteet estävät heitä suunnittelemasta tulevaisuutta tai vaikeuttavat opiskelu-/työelämää sekä Fructus-hanke, jonka tavoitteena on toimintaan osallistuvien työllistymisen esteiden selvittäminen ja poistaminen. Nuotti-valmennusta rahoittaa Kela ja Fructus-hanketta Euroopan sosiaalirahasto sekä Porin ja Rauman kaupungit.  

ForeAmmatin työkalut ja työmarkkinatiedot tukevat valmennustyötä  

ForeAmmatti-palvelusta löytyy Työterveyslaitoksen Kykyviisari-kysely työ- ja toimintakyvyn itsenäiseen arviointiin sekä ForeAmmatin Osaamiskartoitus-työkalu oman osaamisen kartoittamiseen ja näkyväksi tekemiseen. 

Osaamiskartoituksen tuloksien tulkinnan tukena ForeAmmatissa on kattavasti tietoa yli 400 ammatin keskeisestä osaamisesta, tehtäväkuvauksista sekä perustiedoista, kuten keskipalkasta. Lisäksi ForeAmmatin työmarkkinatiedot auttavat ymmärtämään, millaisia työmahdollisuuksia omalla osaamisella on tarjolla sekä pohtimaan esimerkiksi tutkinnon suorittamisen vaikutuksia omaan työllistymiseen. 

– Kykyviisari on käytössä meidän kaikilla valmennettavilla ja sen avulla saadaan paljon käyttökelpoista tietoa. Nuotti-valmennuksessa Kykyviisari konkretisoi kokonaistilannetta nuorten kanssa. Pyrimme teettämään Kykyviisari-itsearvioinnin osallistujilla palvelujakson alussa ja lopussa, jotta nähdään miten viiden kuukauden valmennusjakso on muuttanut tilannetta, Kerola kertoo. 

Kerola valmentaa tällä hetkellä itsekin, koska RSKL:ssä on positiivinen ongelma; heillä on pulaa valmentajista. 

Monelle on tuntunut olevan apua ForeAmmatin Osaamiskartoituksesta sekä työmarkkinatiedoista. ForeAmmatissa kun ei koulutus ole se ensisijainen määre vaan mennään osaamiset edellä. Osaamiset on voitu sitten pilkkoa ja nähdä missä ammateissa niitä tarvitaan. Oma työllistymispolku avartuu tätä kautta nuorille. 

Marko Kerola, RSKL:n palvelutuotantojohtaja

– Osaamiskartoitus meillä on taas käytössä työhönvalmennuksissa, Kerola jatkaa. – Monelle on tuntunut olevan apua ForeAmmatin Osaamiskartoituksesta sekä työmarkkinatiedoista. ForeAmmatissa kun ei koulutus ole se ensisijainen määre vaan mennään osaamiset edellä. Osaamiset on voitu sitten pilkkoa ja nähdä missä ammateissa niitä tarvitaan. Oma työllistymispolku avartuu tätä kautta nuorille. 

Tällä hetkellä Valo-valmennuksen Fructus-hankkeen aluekoordinaattorina toimiva Linnea Österman on huomannut Osaamiskartoituksen hyödyntämisessä ryhmävalmennuksissa samanlaisia hyötyjä. 

– Valmennettavat ovat kokeneet osaamisen kartoittamisen hyödyllisenä, kun ollaan yhdessä tehty Osaamiskartoitusta. Valmennettavilta on voinut myös tulla esiin sellaisia osaamisia ja taitoja, joita en ole osannut kysyäkään. Palvelu toimii meillä siis keskustelun avauksena ja auttaa saamaan nuorien osaamista näkyväksi, Österman kertoo. 

– Lisäksi ForeAmmatin Osaamiskartoitus ja työmarkkinatiedot auttavat valmennettavia nuoria näkemään, että heillä on jo paljon osaamista, kuten erilaista kielitaitoa ja sosiaalisia taitoja. Toisaalta ForeAmmatti auttaa myös ymmärtämään, millaista erityistä ammattiosaamista eri aloilla vaaditaan. Faktoista on monelle konkreettisesti apua oman tilanteen tarkastelussa, Österman jatkaa.

Mitä seuraavaksi RSKL?

Vuosi ForeAmmatin kanssa on lopuillaan. Rauman Seudun Katulähetyksessäkin on jo mietinnässä jatkosuunnitelmat. – Toivomme jatkavamme ForeAmmatin käyttöä ensi vuonnakin. Jatkokeskustelu teidän myynnin kanssa on lähiaikoina ja toivottavasti pääsemme yhteisymmärrykseen, Kerola kertoo.  

– Meidän valmentajille ForeAmmatti on ollut tärkein työkalu dokumentoida asiakastietoa sekä asiakkaiden sijoittumista valmennusjakson aikana ja sen jälkeen. Me pystytään näkemään ForeAmmatista, mikä tilanne on ollut valmennuksen alussa ja mikä se on jakson lopussa sekä jakamaan tietoa rahoittajille. ForeAmmatista me nähdään myös, millaisia jatkopolkuja ollaan valmennettaville saatu, ja jos jatkopolkua ei ole, nähdään kenties mistä se mahdollisesti johtuu.   

Lue lisää

ForeAmmatin vuoden 2021 joululahjan saaja on selvillä! 

ForeAmmatti auttoi Rauman Seudun Katulähetyksen digiaikaan 

Tuomme digitalisoinnin hyödyt osaksi työllistymistä ja työllistymisen edistämistä yhdistämällä palveluihimme syvällisen työmarkkina- ja ennusteosaamisemme sekä toimintakentän tuntemuksen. Ratkaisumme on ForeAmmatti.fi-palvelu, joka auttaa ihmisiä elämänkokoisissa valinnoissa työnhakuun ja urasuunnitteluun liittyen.

foreammatti@foredata.fi